Kurun Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin. Lehden irtonumeroita on myynnissä toimituksen lisäksi Kurun K-Marketissa ja Salessa sekä Kurun Käsityö- ja Kivipuodissa. Irtonumeron hinta on 3 euroa.
Lehden vanhemmat, kuluvan vuoden numerot ovat myynnissä ainoastaan toimituksessa, ja ne myydään puoleen hintaan. Kappaleelta lehden hinnaksi muodostuu 1,5 euroa. Myymme lehtiä vain siinä tapauksessa, että niitä on varastossa riittävästi. Jos tiedät tarvitsevasi useamman kappaleen tiettyä lehteä, ole mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteydessä toimitukseen.
Lehtien postittamisesta veloitamme lehtien hinnan lisäksi kulloinkin voimassa olevan postimaksun mukaisesti. Tällä hetkellä yhden lehden postitusmaksu on 6 euroa, ja se tulee olla maksettuna ennen lehden postittamista.
Arkistokappaleet maksavat 5 euroa. Lehti pidättää oikeuden olla myymättä arkistokappaleita. Jos etsit Kurun Lehden aikaisempien vuosien numeroita, ole yhteydessä toimitukseen. Selvitämme siinä tapauksessa, onko kyseistä numeroa saatavilla. Valitettavasti lehdellä ei ole mahdollisuutta myydä vanhoja Kurun Sanomien numeroita.
Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä.
Kurun Lehden vuoden 2023 julkaisu- ja poikkeusaikatauluun voit tutustua tästä.
Suosimme korttimaksua toimituksessa. Voit maksaa myös ennakkoon tilille. Kurun Lehden tilinumeron näet tästä, Kuru-Seuran tästä.
Suosimme korttimaksua toimituksessa!
Voit tilata Kurun Lehden seuraavilla tavoilla:
- Täytä ja lähetä tilauslomake.
- Soita numeroon 044 343 0031. Asiakaspalvelupisteemme on avoinna Kauppatiellä ma-ti klo 10-12, mutta vastaamme puheluihin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina.
- Voit myös lähettää tekstiviestin numeroon 044 343 0031. Viestin alkuun sana ”tilaus” ja yhteystiedot lehden saajasta ja maksajasta (mikäli eri).
- Palauttamalla Kurun Lehden numeroissa olevan tilauslomakkeen postitse osoitteeseen Kurun Lehti, Kauppatie 16 A 2, 34300 Kuru.
- Käymällä henkilökohtaisesti Kurun Lehden toimituksessa osoitteessa Kauppatie 16, Kuru (vanha apteekin talo). Asiakaspalvelupisteemme on avoinna ma-ti klo 10-12.
- Lehden voi lukea myös Lehtiluukun kautta, josta lehtitilaus on mahdollista tehdä 6 kuukauden ja 12 kuukauden määräaikaisena tilauksena. Palvelusta voi ostaa myös irtonumeroita. Lehtiluukun asiakaspalvelu vastaa palveluun liittyvistä kysymyksistä, emme hallinnoi Kurun Lehdessä Lehtiluukun kautta tehtyjä tilauksia.
- Tilaamalla Kurun Lehden hyväksyt, että tietosi tallennetaan sekä Kurun Lehden asiakas/tilausjärjestelmään että käyttämämme tilitoimiston laskutusjärjestelmään. Tietojen tallentaminen on välttämätöntä. Asiakkaalla on oikeus erikseen pyydettäessä tarkistaa, mitä tietoja hänestä on kirjattu, ja tarvittaessa pyytää tietojen poistamista.
- Tilaus alkaa tilauksen tekemisestä seuraavalla viikolla ja laskutetaan heti tilaamisen jälkeen. Tilaus on voimassa valitun tilausjakson ajan. Tilaajan tekemästä jakelukeskeytyksestä saamatta jääneet Kurun Lehden numerot eivät siirry seuraavalle tilausjaksolle, eikä niitä hyvitetä lehtinumeroina tai rahana takaisin tilauksen maksajalle.
Tilaushinnat ovat voimassa toistaiseksi, 1.1.2023 alkaen
- kestotilaus 86 euroa, sisältää printtilehden ja nettilukuoikeuden
- 12 kk hintaan 95 euroa, sisältää printtilehden ja nettilukuoikeuden
- 12 kk hintaan 63 euroa, sisältää vain nettilukuoikeuden
- 6 kk hintaan 35 euroa, sisältää vain nettilukuoikeuden
- 6 kk hintaan 55 euroa, vain printtilehti
- 3 kk hintaan 32 euroa, vain printtilehti