Koti Blogi

14.12. alkavaksi ilmoitettu työnseisaus vaikuttaa toteutuessaan Postin toimintaan

0

Posti tiedottaa omilla verkkosivuillaan, että useat ammattiliitot ovat kertoneet, että ne aikovat järjestää 14. joulukuuta koko Suomessa useilla eri toimialoilla työnseisauksia, jotka kestävät enintään vuorokauden. Poliittiset työtaistelutoimet liittyvät Suomen hallituksen ja ammattiliittojen välisiin erimielisyyksiin. 

Postin tiedotteen mukaan Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on kertonut järjestävänsä 14.12. työnseisauksia. Jos ne toteutuvat, postinjakelussa voi olla lyhytaikaisia viiveitä. 

– Koska kyseessä on lyhytaikainen häiriötilanne, arviomme on, että Postin palvelut tulevat normalisoitumaan nopeasti työnseisausten jälkeen. Lähetyksiä voi lähettää meille normaalisti ja paketit ja joulukortit saadaan perille jouluksi, sanoo Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja Postin tiedotteessa. 

Turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät lähetykset on rajattu työnseisausten ulkopuolelle. Turvallisuuteen ja terveyteen liittyviä lähetyksiä ovat muun muassa terveydenhuoltoon liittyvät lähetykset (verilähetykset ja laboratoriolähetykset) sekä ateriakuljetukset (koulut, päiväkodit, vanhusten aterioiden laitos- ja kotiinkuljetukset). 

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on kertonut tänään verkkosivuillaan osallistuvansa SAK:n ja liittojen yhteiseen toimintapäivään asettamalla postinjakelun lakkoon torstaina 14.12.2023 kello 00.00–24.00. PAUn tiedotuksen mukaan lakon piiriin kuuluvat kaikki jakelua valmistavat työt jakelun lähtötoimipaikoissa sekä jakelu, pois lukien postikeskuksessa tehtävä koneellinen lajittelutyö ja ennalta sovitut joulukorttilajittelun työvuorot.

Lakko on osa SAK:n ja liittojen #PainavaSyy kampanjaa, jolla vastustetaan hallituksen radikaaleja leikkauksia työehtoihin, työttömyysturvaan ja lakko-oikeuteen. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat myös PAUn jäseniin. Lakko on PAUn hallituksen asettama laillinen, poliittinen mielenilmaus, josta ei voi tulla työntekijälle mitään seuraamuksia. Lakon aikana lakon alaisia töitä ei tehdä. Lakossa ovat työt, eikä niitä tule tehdä työsuhteen muodosta riippumatta.

Mahdollisesta lakosta huolimatta Kurun Lehden numero 50 julkaistaan sekä printtinä että näköislehtenä verkkosivuilla normaalin aikataulun mukaisesti torstaina 14. joulukuuta. Posti ei ole vielä tiedottanut, miten se toteuttaa jakelun kuluvalla viikolla.

Maataloustuottajat näkevät lähipalvelut tärkeinä

Kurun maataloustuottajat kokoontuivat runsaslukuisesti vuosikokoukseen Parkkuun seurahuoneelle. Kokouksen aluksi puheenjohtaja Mika Nieminen kertoi kuulumisia viimeaikaisista luottamustehtävistään järjestön edustajana.

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Mielipide: Rauhanrakentaja kunniaan

Saattoi moni liikuttua katsottuaan historiikkia Kyösti Kallion poliittisen uran ajoista, joka päätyi Talvisodan rauhaan 1840.  Pohjanmaalta käytännön poliitikko nousi 4. presidentin virkaan ilman akateemisia saavutuksia.  Hän järjesti ensimmäisen punamulta hallituksen, mikä yhdisti sisällissotamme riitaiset osapuolet yhteistyöhön puolustamaan maatamme suurvallan hyökätessä. Ei Kyösti Kallio ajanut omaa etuaan, toki johti puoluettaan, maalaisliittoa. Hänelle olisi kelvannut maatilan ja 6 lapsisen…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Kolumni: Amerikan maalla

Ensimmäistä kertaa koronan jälkeen pääsimme vaimoni kanssa vanhimman poikani luokse Yhdysvaltoihin. Ennen matkaa yritimme saada ja saimmekin viime hetkeen koronarokotukset ystävällisen hoitajan etsittyä meille terveysaseman, jossa oli pari vapaata aikaa. Hankalaa se kyllä oli. Perille päästyämme poikani kertoi, että Yhdysvalloissa rokotus oli ilmainen ilman ajanvarausta kaikille 6 kuukautta täyttäneille riippumatta esimerkiksi siirtolaisstatuksesta. Poikani mukaan mekin…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille

0

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ylöjärven yhdistyksen perinteikäs joulukampanja on jälleen käynnissä. Ylöjärvellä Kuru mukaan lukien kerätään joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Joulukampanjassa otetaan vastaan uusia lahjoja ja rahalahjoituksia sekä yksityishenkilöiltä että yhteisöiltä ja yrityksiltä.

Kurussa lahjoittamaan ehtii vielä huomenna perjantaina 8. joulukuuta kello 15 mennessä, jonka jälkeen paketteja lapsille voi käydä viemässä Kauppakeskus Eloon sunnuntaihin 10. joulukuuta asti. Lahjakeräys toimii Kurussa perinteisesti kirjastolla, Elossa tänä vuonna käytäväalueella lähellä Hyvinvointikioskia. Paikalla päivystetään vapaaehtoisvoimin arkisin kello 17–19 ja viikonloppuisin laajemmin. Mikäli paikalla ei ole ketään, voi lahjoituksen käydä viemässä Eloon joko Terveyskauppa Misteliin tai Hyvän Mielen Apteekkiin.

Kampanjaan osallistutaan noutamalla kuusesta pakettikortin, jossa kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli. Sen jälkeen käydään hankkimassa sopiva lahja ja viedään se keräyspisteeseen paketoitavaksi. Pakettikorteissa ei lue lahjatoiveita, eli lahjoittaja voi itse päättää, mitä haluaa lahjoittaa. Paketit jaetaan paikallisiin perheisiin diakonian tai sosiaalitoimen välityksellä. Mikäli puolestaan lahjoittaa rahaa, hankkii yhdistys lahjan. Mikäli lahjakeräystavoite saavutetaan ja keräysvaroja jää ylitse, hankitaan varoilla ruokalahjakortteja perheille.

Pirkanmaan hyvinvointialue tiedottaa niukasti Kurun terveysaseman tulevaisuudesta – toteutuuko yhdenvertaisuus?

Kurulaisia huolettaa parhaillaan se, mitä tapahtuu omalle hyvin toimivalle terveysasemalle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Vielä ehdit askarrella joulutervehdyksiä korttikeräykseen

0

Ylöjärven seurakunta ja Ylöjärven kaupunki toteuttavat tänä vuonna yhteistyössä joulukorttikampanjaa, joka on parhaillaan käynnissä. Jokainen voi osallistua joulumielen jakamiseen askartelemalla kortteja ja toimittamalla niitä seurakunnalle ja kaupungille. Tehtyjä kortteja voi viedä keräyspisteisiin Ylöjärven eri kirjastoihin, eli pääkirjasto Leijaan, Kurun ja Viljakkalan kirjastoon tai seurakuntakeskuksen aulaan tai postilaatikkoon. Vaihtoehtoisesti kortit voi lähettää myös postitse Ylöjärven seurakuntaan…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Juoksuhautakynttilät perille Ukrainaan

Kurun Yhtä Köyttä Yhteisö KYKY:n muutamia viikkoja sitten talkoilemat juoksuhautakynttilät on toimitettu Ukrainaan. Puolentoistasataa kynttilää sisältäneet pahvilaatikot kuljetettiin Ukrainians of Tampereen Nuolialantien keräyspisteestä ensin Luoteis-Ukrainassa sijaitsevaan Lutskin jakelukeskukseen, josta ne jaettiin edelleen etulinjaan. Avun tarve Ukrainassa on edelleen valtava. Vapaaehtoistyötä tekevä Maxim Kviatkovski kertoo tarvetta olevan monenlaisille tuotteille.  – Esimerkiksi ensiaputarvikkeet, hyvin säilyvät elintarvikkeet kuten…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Mielipide: Ponnistelustako kaikki kiinni?

Hetihän se kehittyminen alkaa siitä, kun melkein liikkumaton vastasyntynyt ryhtyy ponnistelemaan. Ei elämä ole tarkoitettu helpoksi.  Katsotaan nyt mitä on tapahtunut tai tapahtuu. Maailmanlaajuinen valtava rakennustuotanto – mikä vuosikymmenten työn tulos!  Ellei ole yritystä, yhteistyötä, ei synny mitään, ei keksintöjä, palvelua, hyvinvointia.   Mikä on minun panokseni ja sinun? Turvallinen Suomi syntyi, kun ensin 4–5 vuotta tapeltiin…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään

Opastusta terveyspalveluiden digikäyttöön

0

Parkkuun seudun kyläyhdistys järjestää yhteistyössä Mukanetin vapaaehtoisten ja Pirhan digisuunnittelijan kanssa joulukuussa 3 opastustilaisuutta, jossa harjoitellaan käytännössä, kuinka Pirhan digipalveluita käytetään. Kyläyhdistyksen hanke koskee yli 65-vuotiainen opastamista terveyspalveluiden digikäytössä.

Opastuksessa on kyse matalan kynnyksen tapahtumasta, jossa halutaan tukea erityisesti heitä, jotka kokevat kaipaavansa käytännön opastusta ja tukea Pirhan digipalveluiden käyttöönottamisessa. 

Kun Kurun sote-palveluita tarkastellaan uudelleen ja asukkaita kannustetaan digipalveluihin, on aihe enemmän kuin ajankohtainen. Tulemalla opastukseen on mahdollista oppia varamaan aika netistä eikä tarvitse enää soittaa ja jonottaa puhelinpalvelussa.

Tilaisuudet järjestetään kolmena peräkkäisenä maanantaina joulukuussa Tredun Metsätien toimipisteellä ATK-luokassa (Metsätie 1, luokka 304.) 3 kerroksessa ja sinne ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat kaipaavansa apua Pirhan digipalveluiden käytössä. Luokkaan mahtuu kerralla 25 henkilöä ja 3. kerrokseen pääse myös hissillä. Oman läppärin tai tabletin voi ottaa mukaan. Lisäksi osallistuja tarvitsee pankkitunnukset, jota tarvitaan vahvaan tunnistautumiseen Pirhan sähköisessä asioinnissa.

Digiopastustilaisuudet 4.12. kello 12–14, 11.12. kello 12–14 ja 18.12. kello 11.30–13.30. Ilmoittautuminen Kurun kirjaston palvelupisteelle tai Parkkuun seudun kyläyhdistys ry:n puheenjohtajalle Pertti Nikulalle numeroon 050 0623381

422 Seuraajat
Seuraa