Kurun kesän avajaiset satamassa

0
759
Pihakilpailu järjestetään viime vuoden tapaan myös tänä kesänä. Oman pihansa voi ilmoittaa mukaan kilpailuun esimerkiksi kesänavaustapahtumassa Kurun satamassa. Kuva: Karoliina Laikio

Kurun kesä polkaistaan iloisesti käyntiin perjantaina 9. kesäkuuta Kurun satamassa kello 17.00 lähtien. Tapahtumassa on viime vuoden malliin muun muassa peräkonttikirppis, letunpaistoa ja kahvitarjoilu sekä tietysti sataman oma kioski Loisto tarjouksineen.  

Mutta eivät herkut tähän lopu, vaan Seitsemisen Seita Elämyspalvelujen noitakokki Petri Ristiniemi on paikalla loimuttamassa lohta, ja häneltä saa ostaa herkullisia lohiannoksia.

Ohjelmassa on luonnollisesti kesän avaus -puhe, jonka pitää Anja Honkanen. Kurun Kaiku kuoro esiintyy johtajanaan Anne Viljamaa-Harju, ja yhdessä laulamme kesän kunniaksi myös Suvivirren.  Kuru maailmakartalle ryhmä julistaa tänäkin vuonna pihakisan, jonne voi ilmoittaa omakoti- tai mökkipihan sekä monikoti (rivi-/kerrostalojen) pihan tai maalaistalon pihan.  Kisaan ilmoittaudutaan kesäkuun loppuun mennessä ja voittajat julistetaan sekä hienot palkinnot jaetaan Kuru juhlissa.

Satamaan saapuu tapahtuman kunniaksi myös iloinen risteilyjoukko Tampereelta M/S Nottbeck-laivalla.  Risteily lähtee Mustanlahden satamasta kello 13, ja sille voi vielä ilmoittautua soittamalla 0400 636 057 (Liisa).  Laiva palaa illalla tilaisuuden jälkeen Tampereelle ja myös tälle matkalle on mahdollista lähteä mukaan.  

Kesän avauksen järjestävät Kuru-Seura ja Kuru maailmankartalle ryhmä.  Toivotamme kaikki osanottajat lämpimästi tervetulleiksi!

Liisa Tyllilä