Poliisi muistuttaa tapahtumien järjestäjiä tekemään yleisötilaisuuksista ilmoituksen ajoissa

0
806
Kurussakin järjestetään kesän aikana lukuisia tapahtumia. Poliisi muistuttaa, että kaikista yleisötilaisuuksista tulee tehdä ilmoitus poliisille. Liikkellä kannattaa olla mielellään ajoissa kuin myöhässä, sillä kaikki ilmoitukset käsitellään poliisin lupahallinnossa.

Sisä-Suomen poliisi tiedottaa, että poliisilaitoksen alueella järjestetään tulevan kesän aikana satoja tapahtumia. Kaksi suurinta yleisötilaisuutta koko Suomen mittakaavassa ovat jääkiekon MM-kilpailut Tampereella toukokuussa ja rallin MM-osakilpailu Keski-Suomessa elokuussa. Isot tapahtumat ovat kuitenkin vain esimerkkejä tulevan kesän tapahtumista, sillä tuhansien yleisöjä kerääviä tapahtumia järjestetään kesän aikana kymmenittäin ja pienempiä sadoittain. 

Oli tilaisuus tai tapahtuma sitten iso tai pieni, se luokitellaan yleisötilaisuudeksi silloin, kun se on avoin kenelle tahansa, joko ilmaiseksi tai pääsylipun ostamalla. Yleisötilaisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset markkinat, urheilukilpailut, konsertit ja muut yleisölle suunnatut tapahtumat. Kun yleisötapahtumaa järjestetään, pitää siitä tehdä ilmoitus poliisille, jonka lupahallinnossa myös kaikki yleisötilaisuusilmoitukset käsitellään.

– Teemme tarvittaessa päätöksen, jossa annamme tilaisuuden järjestäjää sitovia ohjeita ja määräyksiä tapahtuman järjestelyihin liittyen. Järjestäjä vastaa aina tapahtuman turvallisuudesta, kerrotaan Sisä-Suomen poliisin tuoreessa tiedotteessa.

Kesä on tapahtumien osalta poliisille kiireisintä aikaa.

– Tapahtumajärjestäjien kannattaakin olla jo nyt liikkeellä poliisin suuntaan, jotta asiat ehditään käsitellä hyvissä ajoin. Poliisi on mahdollistanut sähköisen asioinnin lupahallinnossa ja myös yleisötilaisuusilmoituksen voi tehdä netissä. Käyttäkää sitä mahdollisuutta nyt. 

Lisätietoa ja ohjeita muun muassa siitä, millaisista tapahtumista poliisille pitää ilmoittaa, voi lukea poliisi.fi -nettisivuilta.