Syysloma oli 1970-luvulle asti perunannostoloma 

0
1992
Koululaiset olivat ennen syyslomaa perunannostolomalla.

Tällä viikolla on koululaisilla syysloma. Sadonkorjuuaikaan sijoittuva loma tunnettiin 1960-luvun loppuun saakka perunannostolomana. Loma otettiin käyttöön maaseutukunnissa 1940-luvulla ja pidettiin sadonkorjuuaikaan, yleensä syyskuun lopussa tai lokakuussa. Perunannostoloman juuret ovat suomalaisessa maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa myös lapset osallistuivat tiiviisti maatalon töihin. Perunannostoloman pituus vaihteli paikkakunnittain kahdesta päivästä aina kymmeneen päivään. Mikäli perheessä ei ollut perunaa, loma voitiin…

Tämä sisältö on vain tilaajille.
Kirjaudu sisään